Scottish Arms

Lounasbaari Viherpippurin perustajat Haikka ja Pellinen avasivat ovet Viherlaakson ostoskeskuksessa vuonna 1984. Meno oli silloin varsin erilaista kuin tänä päivänä, mm. alkoholia ei saanut ilman ruokailua (sämpylää) mutta tupakoida sai kyllä.

Siihenkin aikaan päättäjät muuttivat verotuksia joka johti lounasruokailun vähenemiseen siinä määrin ettei se enää rahallisesti kannattanut.

Siitäpä iskikin ajatus pubin perustamiseen. Viisaat päät yhteen miettimään ja päädyttiin tilaamaan valmis pubi Scotlannista vuonna 1990. Ainoana ravintolana näillä seuduilla meno oli välillä melko villiä...

Karaoke aloitettiin yhdellä levyllä (n. 30 kappaletta). 90-luvun alussa vuokraamalla levy vuorokaudeksi. Asiakkaita piti houkutella ja lahjoa, kukaan ei kehdannut laulaa.

Tällä hetkellä karaokessa on n. 7000 kappaletta (Suomalaiset + Ulkomaalaiset), lauluiltoja ke-la klo 20:00 - 01:30 joka viikko, omalla vetäjällä.

Kesäisin voi nauttia juomista myös 40- paikkaisella aurinkoisella terassilla